100 vuotta pesistä - museossa -hankkeella kehitetään Suomen Pesäpallomuseon toimintaa ja luodaan museon ympärille erityyppisiä oheistoimintoja. Hankkeessa hyödynnetään museon uuden keskeisen sijainnin tuomia mahdollisuuksia toiminnan järjestämisessä.
Hankkeen toimenpiteillä halutaan lisätä kuntalaisten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä sekä vahvistaa paikallisidentiteettiä. Samalla lisätään Vimpelin tunnettuutta, edistetään matkailua ja osallistutaan alueen museoiden yhteistyöverkoston rakentamiseen ja vahvistamiseen.
Hankkeen tärkeimmät toiminnot ovat pesäpallomuseon toiminnan digitalisoiminen ja museon näyttelytoiminnan rikastaminen muun muassa piennäyttelyiden, erilaisten tapahtumien ja rooliopastuksen keinoin. Lisäksi hankkeessa käynnistetään kaikenikäisten harrastus- ja ryhmätoimintaa museon ja kansallispelin 100-vuotisen taipaleen innoittamana.
Hankkeen toiminta-aika on 1.1.-31.12.2022.
Hankkeen aikana tuotettua videomateriaalia
Videokooste pesismuisteluilloista
Näppi ja Koppi - vimpeliläisen pesäpalloilun humoristinen tuomarishow
Näppi ja Koppi - Pesäpallon ABC
Sosiaalisessa mediassa